Suomen kovatasoisinta jääkiekon luisteluvalmennusta

Jääkiekko pelinä on nopeutunut ja nopeutuu entisestään tulevaisuudessa, halusi sitä tai ei.

Hyvin luistelevat pelaajat ovat trendi jokaisessa modernissa joukkueessa. Fakta on, että tänä päivänä joukkueet hakevat hyvin liikkuvia ja jalalla nopeita pelaajia. Vaatimus luisteluvoimalle ja liikkuvuudelle on nykykiekossa iso ja menestyäkseen koko ajan kehittyvässä lajissa pelaajan tulee omata entistä paremmat tekniset luistelutaidot ja fyysiset ominaisuudet luisteluvauhdin ylläpitämiseksi.

Me JP Skatingin koutsit olemme sitä mieltä, että jääkiekko lajina on liikkumassa koko ajan enemmän ja enemmän varhaisen erikoistumisen lajiksi.

Luistelu on erittäin spesifi taito, jonka perinpohjainen hallitseminen ja teränkäytön sujuva osaaminen vaatii paljon harjoitustunteja jo aikaisessa vaiheessa. On kuitenkin muistettava, että liian yksipuolinen harjoittelu lapsuudessa ja nuoruudessa ei palvele juuri minkään lajin etua ja harjoittelussa on aina muistettava kuormittaa kehoa monipuolisesti. Monipuolinen oheisharjoittelu ja muistakin lajeista ammennettu liikunnan ilo on tärkeää, jotta pelaaja jaksaa määrällisesti harjoitella riittävästi lapsuudessa ja nuoruudessa turvatakseen edellytykset myös huipulle pääsemiseen.

Huipulla erot on pieniä

On tärkeää, että pelaajat kehittävät monipuoliset motoriset valmiudet sujuvaan luisteluun mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tämä tarkoittaa monipuolista liikkumista luistellen ja erilaisten luistelutemppujen sekä pehmeän ”luistelutatsin” kehittämistä jo aikaisessa juniorivaiheessa. Taloudellinen luistelu säästää pelaajan energiaa kentällä ja toisaalta myös luistelunopeuden kehittäminen jatkossa vaatii voiman lisäksi myös luistelun teknisiä taitoja. Nopeuden on sanottu olevan voimaa, jota taito hallitsee! Kun pelaaja oppii monipuoliset luistelutaidot varhaisessa vaiheessa, ovat hänen mahdollisuutensa luistella taloudellisesti ja laadukkaasti sekä pelata korkealla tasolla paljon paremmat!

Jääkiekkoilijan luistelun verkkovalmennukset tulossa lähiaikoina!

Videoitujen verkkovalmmenuksien ohjeistamana otat haltuun luistelun eri osa-alueiden tekniikat

Verkkovalmennukset sopivat juuri sinulle, jos haluat parantaa omaa luistelutaitoasi tai haluat edesauttaa valmentajana pelaajiesi luistelutaitoa. Valmennuksien sisällöt toimivat myös luistelun tietopankkina valmentajille ja niistä voi poimia valmiita harjoituspohjia esimerkiksi jääharjoituksen ensimmäisen 15-30 minuutin luisteluosion sisällöksi.

Moni valmentaja voi pähkäillä, miten opettaa luistelua pelaajille kun ei itse pysty näyttämään oikeita suoritustekniikoita. Harjoituspankkimme videoiden avulla valmentajan työ helpottuu ratkaisevasti. Internetyhteydellä varustetun tabletin kautta on helppo näyttää oikeaoppinen suoritus pelaajille, jotka voivat mallin perusteella muodostaa paremman kuvan jäällä vaadittavasta suorituksesta. Materiaalit hyödyttävät erityisesti siis niitä pelaajia, joilla ei ole mahdollisuutta taitavan valmentajan mallisuorituksen näkemiseen.

Räjähtävä lähtö

Verkkovalmennus opastaa sinulle räjähtävän lähdön perusperiaatteet.

Käymme valmennuksessa läpi, mitkä asiat ovat kaikkein tärkeimpiä, kun halutaan liikkeelle mahdollisimman nopeasti ja kerromme harjoitteet tavoitteen saavuttamiseksi. Lisäksi käymme läpi eri lähtötapojen tekniset vaatimukset luistelun osalta. Videot sisältää hidastuksia, joissa optimaaliset nivelkulmat näkyvät ja annamme vinkkejä nopeusharjoittelun toteuttamiseen jäällä. Käymme myös läpi jäällä toteutettavia treeniin valmistavia lämmittelyrutiineita, jotka valmistavat luistelulihaksia räjähtäviin suorituksiin. Video sisältää valmiin treenipohjan, jota pelaajat/valmentajat voivat käyttää ja soveltaa nopeustreenin toteuttamiseen jäällä.

Tulossa

Teränkäyttö

Verkkovalmennus sisältää kattavan patteriston teränkäyttöharjoitteita pelaajien ja valmentajien käytettäväksi.

Harjoitteet on luokiteltu kolmeen eri kategoriaan vaikeustason mukaan ja niistä löytyy haastetta aloittelevasta junioripelaajasta rutinoituneeseen ammattilaiseen asti. Tämän patteriston harjoitteita toteuttamalla oma teränkäyttötaitosi paranee takuuvarmasti ja saat luisteluusi taloudellisuutta ja pehmeää tatsia. Paketti toimii loistavana apuna kaikentasoisille pelaajille luistelutaidon kehittämiseen.

Tulossa

Käännökset ja suunnanmuutokset

Verkkovalmennus sisältää erilaisia käännöksiä ja suunnanmuutoksia tukevia harjoitteita.

Käymme läpi tehokkaimmat tavat kääntyä erilaisissa luisteluvauhdeissa ja opetamme tehokkaita tekniikoita luistelusuunnan muuttamiseen. Annamme vinkkejä oikeisiin suoritusteknisiin asioihin ja vinkkejä miten tekniikoita voi soveltaa pelitilanteessa.

Tulossa

Kaarreluistelu

Vekkovalmennuksessa käymme läpi etuperin ja takaperin tapahtuvan kaarreluistelun tärkeimmät periaatteet.

Miten kääntösäde vaikuttaa luistelun tekniseen suoritukseen ja mitä asioita harjoittelussa kannattaa huomioida. Käymme läpi useita erilaisia harjoitteita, jotka tukevat kaarreluistelun oppimista ja tehokkaan luistelutekniikan kehittämistä.

Tulossa

Pysy kuulolla, jääkiekkoilijan luistelun verkkovalmennukset tulossa lähiaikoina!

Valmentajat

Kokonaisvaltaista jääkiekon luisteluvalmennusta vuosien kokemuksella

arttu pihlainen

Arttu on valmistunut Jyväskylän Yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta pääaineenaan liikuntapedagogiikka. Hänellä on yli kymmenen vuoden valmennuskokemus juniorijääkiekon ja alamäkiluistelun parista. Oma peliura loppui A-junioreiden SM-liigassa opintojen alkaessa, mutta opiskelujen aikana Arttu aloitti kilpailemisen alamäkiluistelussa, jossa kiersi maailmaa 7 vuotta voittaen useita kansainvälisiä Red Bull Crashed Ice -kilpailuja sekä lajin maailmanmestaruuden.

Lari Joutsenlahti

Lari on valmistunut Vierumäen urheiluopistosta. Hän on pelannut jääkiekkoa mestiksessä ja Pohjois-Amerikassa, ja häneltä löytyy lajitaustaa löytyy myös taitoluistelusta, jääpallosta ja alamäkiluistelusta, jossa hän kiersi maailmaa vuosina 2008-2013 Suomen maajoukkueen mukana. Hänellä on yli kymmenen vuoden kokemus luisteluvalmennuksesta ja valmennuskokemusta on kertynyt muun muassa Pohjois-Amerikasta, Venäjältä, Etelä-Koreasta ja kaikista pohjoismaista. Hän on valmentanut suomalaisia liigapelaajia ja NHL-pelaajia sekä nähnyt ja valmentanut kattavasti koko suomen alueella lajia eri tasoilla pelaavia pelaajia.

Yhteystiedot

Ota yhteyttä ja varaa joukkueellesi luisteluvalmennuspaketti!

Arttu Pihlainen

+358405294183
arttu.pihlainen@gmail.com
www.arttupihlainen.com

Lari Joutsenlahti

+358407366696
lari.joutsenlahti@gmail.com
www.larijoutsenlahti.com